Historia

Kirjoitetaan tähän jotain.

Elmo Aalto ja Toni Matikkala soittivat samassa bändissä jo yläasteella. Rumpaliksi tuli myöhemmin nykyisinkin soittava Kimmo Kalenius. Tyylisuuntana oli lähinnä jonkinlainen hevi tai muu metelipitoinen musiikki ja kokoonpanojen nimistä ehkä mieleenpainuvin katu-uskottavuutensa takia on Morbid Cemetery. Kitaristi/laulaja/biisintekijä Rytkösen lähdettyä Kouvolaan bändi hajosi. Vuoden 2000 aikoihin Kimmo Kalenius soitti edelleen rumpuja, Toni Matikkala bassoa, Elmo Aalto kitaraa ja laulajana toimi mies, joka Hämppynä tunnetaan. Ensimmäinen biisi, jota bändi silloin soitti oli ”Tahdon rakastella sinua”, jonka myötä sitten bändi soittelikin joitakin tuttuja kapakkajukeboksicovereita muutenkin.

Vuonna 2001 kitaristi Miika Heijala tuli mukaan kuvioihin. Itse asiassa ensimmäiset pyynnöt liittyä yhtyeeseen tuli Elmolta jo vuonna 2000 jokin aika silloisen Pestoorockin jälkeen, jossa Miika soitti kitaraa ja "lauloi" yhtyeensä Slashfuckin viimeiseksi jääneellä keikalla. Sen jälkeen lupailtiin noin puolen vuoden välein, että "kyllä kohta päästään treenaamaan". Lopulta vuonna 2002 sitten kunnolla vasta päästiin, kun saatiin Miikalle lainakitaravahvistin käyttöön. Ensimmäisten treenien jälkeen laulajan lähdettyä pois Miika laitettiin laulamaan. Erinäisten nimiehdotusten (kuten Het Potatis, Elimäen Kesäteatteri Pimeän Jälkeen, Makkaraperunat Kaikilla Mausteilla, Kulmahiomakone) jälkeen nimeksi otettiin Kantavierre, muuttaen kuitenkin K:n C:ksi ja V:n W:ksi korniuden maksimoimiseksi. Ensimmäinen keikka tällä kokoonpanolla oli marraskuussa 2002 Elimäen Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlissa Elimäen yläasteella. Kyseisestä keikasta lähtien biisien lauluosuuksia on suorittanut niin Miika, Elmo, kuin rumpali Kimmokin. Basisti ei toistaiseksi ole suutaan avannut. Ei edes puhuakseen. Tai no kyllä se nykyään tekee jopa sanoituksia.

Treenitilat ja osa bändikamoista saatiin nuorisoseuran puolesta. Vuonna 2002 rakennettiin nuorisotilat, johon paikallisille bändeille raivattiin treenikoppi. Rytmipoikien lämmittelyaktina toimiessaan bändille alkoi poikia omia keikkoja. Elimäen jo edesmenneessä Pub Varikossa bändi soitti useita omia keikkoja. Raha ei palkaksi kelvannut, se oli rahvaanomaista. Sen sijaan mehut kyllä maistuivat palkkana, ja Varikon keikat kestivätkin useita tunteja, settiä uudestaan veivaillen. Sitten siirryttiinkin jo Elimäen toiseen kuppilaan vuonna 2003, Alppiruusuun, Aarne Tenkasen lämmittelyaktiksi. Kappaleet olivat siihen mennessä olleet kaikki lainoja kotimaisilta radiokelpoisilta rock-yhtyeiltä, mutta tällä Tenkasen lämmittelykeikalla esitettiin peräti ensimmäinen oma kappale, Miikan väsäämä Salaisuus, josta yhtye alkoi pääsemään paremmin käsiksi säveltelyyn. Siihen hiipuikin sitten viihdeorkesterin ajat, ja hommaa ryhdyttiin tekemään vakavamielisemmin. Tosin kappaleita ei kahden vuoden aikana saatu aikaan kuin kolme.

Vuonna 2003 oli yhteensä noin 10 keikkaa kaljapalkalla, mutta vuonna 2004 alkukeväästä oli ensimmäinen varsinainen maksettu keikka, jossa kosketinsoittaja Marko Heikkilä astui pestiinsä ensimmäistä kertaa, tosin vierailijana. Pikkuhiljaa sen jälkeen mukaan liittyi roudari Janne Mäkisen myötä hänen sukulaisiaan, jotka nykyään tottelevat jonkinlaista henkilökunnan titteliä. Harri Mäkinen opetettiin miksaamaan, Tomi Mäkiselle mm. mitä nappulaa pitää savukoneesta pitää painaa jne. ja muita Mäkisiä käytämme hyväksemme tarpeen tullen. Muita keikoilla aktiivisesti heiluvia tukijoita on opetettu kuuntelemaan, soitammeko hyvin.

Vuonna 2005 alettiin saada vihdoin sävellyksiä ja sanoituksia aikaiseksi enemmänkin, ja vuonna 2006 oli kasassa jo reilu levyllinen enemmän tai vähemmän päteviä rokkikappaleita. Niistä valittiin loppujen lopuksi kymmenen ja mentiin studioon. Ensimmäinen omakustannepitkäsoitto sai nimekseen "Kautta oman käden". Kansitaiteen suunnitteli Jussi Hellstén, äänittämisen ja äänen sekoituksen hoiti Jani Huusari, tilana Manuaudion tilat Kouvolassa ja motivaationa kevään nousu. Levy sai yleisöltä lämmintä palautetta, 500kpl painoksesta myytiin suurin osa, mutta alan lehtiin ja nettifoorumeille lähetettyjä arvostelukappaleita ei jostain syystä noteerattu pahemmin. Samana kesänä kuitenkin yhtye sai mahdollisuuden esiintyä Elimäen kirkonkylän ensimmäisissä Alppiruusu-festivaaleilla, jonka pääesiintyjää, Hanoi Rocksia, Cantawierre pääsi lämmittelemään. Loppuvuosi kului hiljaisesti.

Vuonna 2007 yhtye sai omat treenitilansa Korialta vuokrattua ja pari keikkaakin järjestettyä. Keväällä alettiin suunnitella uutta levytystä, josta tulisi EP:n mittainen. Tällä kertaa panostettiin soundiin eri tavalla masterointia myöten, joten uusi levytys vei bändiä ehkä hieman rankempaan suuntaan, joidenkin mielestä myös aggressiivisempaan. Neljä kappaletta käsittävä levy sai nimekseen Häijy -EP ja sponsoroinnissa auttoi erittäin kiitettävästi R.A. Wickholm.

Me tulemma taas, siis.

...Ja mehän tulimme...

Vuoden 2009 kesällä, yhtyeessä pitkään vaikuttanut kitaristi, laulaja, lauluntekijä, Miika Heijala päätti lopettaa Cantawierre uransa. Uusia jäseniä on liittynyt bändiin ja Cantawierre jatkaa keikkailua ja biisien tekoa yhä vaan kiivaammin.