Cantawierre studiossa 06/2007

No niin. Alunperin suunnitelmana oli käydä joskus vuoden loppupuolella äänittämässä jotain mahdollisesti pidempää levyä, mutta erinäisten keskustelujen seurauksena mentiinkin sitten saman tien. Paljon ei oltu harjoiteltu, ennen studiota sekin oli vähäisempää, mutta intensiivisempää, mutta päästiin kyllä paikan päällä kuitenkin melko helpolla, olemme siis ammattimuusikoita, kun pystyimme jälleen kerran noin nopeasti noin hyviin tuloksiin. Äänitysaikaa taas sen pari päivää, miksaukseen uhrataan sitten pari lisää, niin se käytännössä menikin.

Ehkä ei vähiten Janin (Huusari, äänitti tuotoksen jälleen) tuomista uudemmista mikrofoneista johtuen olimme pirun tyytyväisiä soundeihin jo aloitteluvaiheessa. Miksauspöytäkin oli ehkä enemmän hardcore, mikä vaikutti osaltaan tulokseen. Bassotteluun yritimme aluksi Tonin juuri ostamaa Zoom B2.1 -efektipedaalia väliin, mutta se ei oikein päässyt oikeuksiinsa äänittäessä. Janilla oli mukanaan jonkinlainen esivahvistus bassolle, joka toi jotenkin helvetin paljon muhkeamman soundin, joten päätimme pitäytyä lainavehkeessä. Kuin New Yorkissa. Kitaroiden äänittämisessä emme käyttäneet vahvistimia ollenkaan, ainoastaan Elmon vanhaa Korg ToneWorks -halpisefektipedaalia, silla demokitaravaiheessa huomasimme vahingossa sen tuovan paljon nohevampaa säröä kappaleisiin. Kitararaidat sitten päätettiin kaikki viedä sen läpi. Komppikitararaitoja laitettiin muutenkin edellisen kahden sijasta neljä päällekkäin mureamman soundin toivossa, joten lopputulos oli kuin New Yorkissa. Marko luotti tällä kertaa ainoastaan uudempaan Roland-koskettimeen ja sehän riitti mainiosti. Tai... ainakin muistaakseni se käytti vain sitä.

Järjestys oli oikeastaan sama kuin viimeksi, ja tyyli "raita kerrallaan". Vapaa-aika kului ehkä helpommin kuin aikaisemmin, sillä lähes koko ajan paikalla oli jotain vieraita. Roskaruokaa, olutta ja korttipakkaa kului helvetisti silloin, kun äänityskopissa ei meinannut kitarat ja bassot lennellä seinään, jos "ei menny perkele taaskaan tahdissa". Omaa kitaraani en uskaltanut käyttää ollenkaan, sillä alimmissa nauhoissa oli jotain hässäkkää, johtuikohan yleisestä lämpötilasta vai mistä, mutta tietyt sävelet eivät soineet kunnolla. Käytin pohjissa Elmon Ibanezia, joskus taidettiin turvautua Hapan Harley Bentoniinkin, mutta todelliseksi soitinihmeeksi osoittautui kuitenkin tuntemattoman henkilön sosiaalitiloihin jättämä telecaster, jota itsekin käytin salaa mm. näppäilyihin ja sooloihin. Kiitos vaan lainasta, ja vaikka en lupaa kysynyt, en tule tarjoamaan kaljoja omistajalle onnistuneista otoksista. Turha odotella. Markolla oli synaosuuksissa hieman purra kieleensä, sillä hän ei töiden puolesta ehtinyt kovinkaan hyvin harjoittelemaan uusimpia kappaleita. Käytännössä joitain kappaleita piti opetella kokonaan uudestaan, sillä sovituksia ei hiottu treeneissä hirveän hyvin, lopputuloskin päätettiin osittain vasta juuri äänitettäessä. "Soita näin, ei mut älä soitakaan tollai, mut entä jos näin, tai no soita miten haluat". Kuin New Yorkissa. Vielä äänitysten loppuvaiheessa käytiin keskustelua, että mikä levylle nimeksi. Vahvimpia ehdokkaita oli vain kaksi: "Vihainen levy" tai "Iso, sykkivä elin". Päädyimme "Häijy -EP":seen.

Vihdoin saatua kaikki purkkiin miksailimme osittain ManuAudion tiloissa, loput Janin omassa kämpässä Kouvolassa. Jälki oli hevimpää ja tiukempaa kuin aikaisemmin, mutta niinpä olivat kappaleetkin. Teimme myöskin uudistuksen työmenetelmiimme tämän levyn kohdalla, elikkäs koko paska masteroitiin. Edellisellä kerralla sitä harjoitettiin kevyesti Janin toimesta, nyt annettiin lätty Manu Holapalle, joka parissa tunnissa hoiti homman kotiin. Tulos vahvoine kompressointineen toi etäisesti mieleen jopa Mana Manan levyt. Painosta tehtiin 300 kpl ja kansista hoiti tällä kertaa Maikki Heijala, Miika Heijala ja Kimmo Kalenius, jokainen omalta osaltaan yhteistyönä. Jäljestä tuli raakaa ja rankkaa kokonaisuudessaan ja menipä kokeeksi laitettu kappale YleX:n demoverkkoon voittamaan viikon demo -skaban ja pääsi seuraavalla Himotuimmat -listan sijalle 7. Oho.

Olisiko seuraavaksi aika tehdä iloista hippamusiikkia vai discoa?

Cantawierre studiossa 04/2006

Perjantai 07.04. meni kamojen roudailussa ja kasailussa. Janin Elmo ja Miika tapasivat päivällä musiikkiliikkeessä, kun Elmolle ostettiin uutta kitaraa, mutta silloin he eivät tunteneet toisiaan, eikä Jani uskaltanut tulla uteliaana kysymään, olemmeko Cantawierre, koska "näytettiin siltä, että vedetään sitä turpaan". Ollaan vissiin kovia jätkiä. Illalla rummut saatiin kiinni ja mikitettyä. Meille olisi ollut otollisempaa päästä äänittämään kaikki samaan aikaan soittaen fiiliksenkin takia, mutta "raita kerrallaan" -äänitykseen pakottauduttiin kahdeksan sisääntuloaukon takia. Pelotti kyllä perkeleesti, nimittäin ensimmäinen kerta studiossa, emmekä mitään studiosoittovelhoja ole, vaan livebändi. Miikallakin oli joitakin huonoja muistoja "yksi kerrallaan" -äänityksistä.

Lauantaina 08.04. asiat alkoivat kuitenkin luistamaan. Rummut onnistuivat pelkän demokitaran avulla, vaikka viitisen tuntia siihen ja rumpujen soundcheckiin menikin. Ylimääräisiä ottoja luonnollisesti tuli otettua parissa kappaleessa useita, sillä hankalaahan se on soittaa yksinään oikeat osat läpi, varsinkaan kun ei laulua kuulu (ja mehän ei olla progemuusikkoja, jotka muistavat 15-osaisen puolen tunnin teoksen jokaisen iskun ja nuotin täysin ulkomuistista viikon harjoittelun jälkeen). Sillä aikaa muu bändi keskittyi kitaroiden virittelyyn, tikanheittoon, nuolipyssyllä ampumiseen, sekä kahvin ja "kotimaisen virvokkeen" nauttimiseen. Rumpujen jälkeen ehdittiin äänittää Elmon särökitaraa ja Tonin bassoa samaan aikaan, mistä jäi erityisesti pojille mieleen se, kun pyörtyminen oli lähellä Elmon piereskellessä eilisiä ilmoja pihalle koko session ajan. Eikä kopissa mitään ilmastointia ollut. Äänimies Jani Huusari totesi illan päätteeksi, että "on kyllä aika rankkaa, kun en ole koskaan äänittänyt kymmentä kappaletta päivässä, ja pitäisi yrittää keskittyä". Hänkin painui kaljalle illan jälkeen. Ruoaksi syötiin paikallisen Grilli Kipsan "kotiruokaa" (tunnetaan Kouvolassa nimellä Anttilan McDonald's), jossa otettiin ylisuuria annoksia. Ilta-Sanomien lööpissä luki suurin ihmetyksen aiheemme: "Markku Aro petti vaimojaan", ja kuvassa Markun hölmistynyt perusilme. Suuri kysymys leijui ilmassa: "Ketä kiinnostaa". Miika olisi halunnut laulaa, mutta ei ehtinyt.

Sunnuntaina 09.04. ääniteltiin loput pohjat. Aloitettiin Markon koskettimista, jotka hoituivat tarkkaamossa. Muut pojat seurasivat innolla vieressä kuunnellen ja hihitellen tyttöjen lailla Markon hyminälle. Marko yritti siis pysyä paremmin mukana kappaleen kuluissa hyräilemällä ja viheltelemällä kappaleen melodioita. Miika äänitti sitä pienen pätkän kännykkäänsä. Miikan ja Elmon kitaroissa menikin loppuilta, jotka sujuivat yllättävän hyvin kummankin nukkuessa edellisenä aamuyönä vain n. kaksi tuntia. Huomattiin, että oli hyvä idea äänittää akustista kitaraa pariin kappaleeseen, sillä meinasi ihan itku tirahtaa niin kauniista akustisen äänestä. Muu bändi keskittyi kuvien ottamiseen, kahvin juomiseen ja nuolipyssyllä ammuskeluun. Paskapöntölle oli tunkua ja soiton täydellisyydestä kiisteltiin välillä. Miika olisi halunnut laulaa jälleen, mutta ei ehditty vieläkään.

Keskiviikkona 12.04. hoidettiin sitten laulut. Vihdoinkin Miika pääsi laulamaan. Miika valmistautui avaamalla ääntänsä edellisenä iltana viskipaukkujen voimin. Aamulla Miika availi ääntä lisää automatkalla karjuen henkilökohtaisia suosikkejaan. Hän sai myös kuulla, että kitaraosuuksiaan äänitettäessä kitara oli osunut soivaan puhelimeen, jolloin äiti oli päässyt puhelimen kautta kuuntelemaan poikansa ottoja. "Hienoa musiikkia tuli sieltä", äiti kertoi. Elmo äänitti illalla omat osuutensa, kappaleet Jos ja Sinä. Vieraat -kappaleeseen Miikalla oli Elmolle idea pari nuottia korkeammalta menevästä stemmasta, joka väärinkäsitysten takia menikin sitten oktaavia korkeammalta kivasti falsetissa. Tämä "vahinko" osoittautui kuitenkin varsin hienoksi lopputulosta kuunneltaessa. Äänittäjä Jani neuvoi, että "purista vaan munista ja anna sen tulla sieltä". Ja hyvinhän se tuli. Kotimatkalla hän muisti unohtaneensa Istun -kappaleen taustalaulut. Miika olisi halunnut laulaa lisää.

Pitkäperjantaina hoidettiin sitten esimiksailuja. Aloitettiin päivä Elmon unohtuneella taustalaululla, jonka kanssa meinasi tulla vaikeuksia pienestä aamukännistä johtuen. Erimielisyyksiä tuli melko vähän, mutta ehkä isoimpana miettimisen aiheena oli Vieraat -kappaleen rummut. Jani sai idean jättää kaikki muut rumpuraidat pois, paitsi kaksi overhead-mikkiraitaa. Niistä olisi voinut antaa tulla kaikki rumpusoundit, sillä se kuulosti mukavasti "Beatles-rummuilta". Kimmo piti ideaa hirveänä, joten niin ei sitten tehty. Päivä meni hieman pitkälle, mutta n. 9 tuntia riitti mainiosti saadaksemme äänten tasot ja efektoinnit kohdalleen. Lopputulos kuulosti jo itsekseen hyvältä, pieniä muutosideoita lukuunottamatta ja ehkä enemmän keskiäänipainotteisen yleissoundi-idean lisäksi soundi miellytti. Toinen miksailupäivä pidetään vielä.

Levynteko oli koko bändille ja äänittäjälle melkoisen tapahtumarikas sessio. Studioajan lyhyys ja muun elämän tapahtumat aiheuttivat monille jopa stressiä, mutta hengissä ollaan vielä. Tai no, suurin piirtein. Ostakaa lopullinen levy jotain kautta sitten kun se ilmestyy, tutustukaa sen kautta yhtyeemme tuotantoon ja jääkää odottamaan seuraavaa levyä, josta näyttää tulevan "aivan jotain muuta" monellakin tasolla. Suunnitteilla on ollut tähän mennessä ainakin polkkakohtia, Istun/Seison/Makaan -trilogian kehittely, vähintään kymmenen minuuttia kestävä "progespektaakkeli", sekä aito ja oikea iskelmäkappale. Sinappikin puuttui tässä levyssä, joten ehkä sitä lotrataan sekaan seuraavalle. Ja jöpinää.

Cantawierre -yhtyeen avoin kirje "faneille" (maanantai 24. lokakuuta 2005)

Cantawierre-yhtyeen basisti Toni on kokenut menetyksen. Viimeaikaiset Nightwish-spektaakkelit hämmästyttivät kovasti basistiamme Tonia, joka oli kova fanittamaan Tarja Turusta. Siis niille, jotka eivät tienneet tapahtumista, Tarja Turunenhan erotettiin Nightwishistä, ilmeisesti yleisen vittumaisuuden takia. Toni koki menetyksen, mutta jatkaa ahkeraa Nightwish-bändin fanittamista silti edelleen.

Avoimessa kirjeessään Toni tahtoo viestittää Cantawierre-faneille seuraavaa: "Mä oon ihan OK."

Lisäksi Heijala tahtoo viestittää omassa avoimessa kirjeessään, että ei noudata taiteilija Turusen esimerkkiä, vaan aikoo jatkossakin kulkea keikkamatkat muun bändin seurassa, samassa bussissa, ja jatkaa treeneissä käymistä. Tosin henkilökohtaista jumbojettiä voi aina harkita.

Elmo Aalto tahtoo taas omassa avoimessa kirjeessään mainita asiaankuuluvasti, että "Apulannan Armo on muuten v**un kova biisi."

Kimmo Kalenius omassa avoimessa kirjeessään liittyy keskusteluun toteamalla vastaukseksi, että jatkaa urheiluhommia, vaikka polvi onkin paskana.

Kosketinsoittaja Marko Heikkilän avoin kirje kaikille faneille kertoo vielä seuraavaa: "Mun kylkiluu on vieläkin tosi kipee."