Historia
Jäsenet
Media
Äänitteet
Keikat
Lätinät
Yhteys
Jäte
Linkit Galleria
Vieraskirja
Etusivu
Tmi Samuli Suikkanen
Etusivu / Keikat / Lätinät
29.09.2006 Nuorisomessut, Koria
Päivä alkoi Miikan osalta työn puolesta messulavoja sun muita kasaillessa. Sillä aikaa Kimmo puuhaili roudauksissa ja DiscoShowMakersien äänentoiston kanssa. Odotimme kovasti, että tästä keikasta ei hyvää seuraisi, eikä niin sitten pahemmin seurannutkaan.
Alkuillasta alkoi jonkinlainen stressi iskemään päälle. Tuleeko tänne ketään? Ja jos tulee, niin pysyvätkö he täällä? Asia kun meni niin, että Elimäen Nuorisotoimi oli järjestäjänä ja tehtävää kuitenkin vieriteltiin meidän kontollemme, ilman palkkaa, jotta voisivat itse ottaa kunnian tapahtumasta. Asiasta kysyttäessä eräs paikallaolleen bändin jäsen sai vastaukseksi "ei myö tiietä, Kimmohan se tätä on puuhaillut". Totuus tulikin sitten siinä. Julisteet olisi meidän pitänyt rock-illalle tehdä itse, eikä varsinaiseen messuesitteeseen tullut mainintaakaan. Kiireisiin he vetosivat, niin mekin. Meidän täytyi hommata paikalle muitakin esiintyjiä (sopiihan se luonnollisesti). Meidän piti varmaan vielä vastatakin tapahtuman kulusta.
Alunperin oli puhe, että tapahtuma alkaisi klo 21. Siinä olisi kolme tuntia aikaa, joten suunnittelimme ajankäytön kolmelle kokoonpanolle. Tosin kokoonpanoja olikin loppujen lopuksi neljä, mutta esiintymis-/roudausajat antoivat myöten. No, myöhemmin tulikin hyvissä ajoin kuitenkin tietoon, että tapahtuma alkaakin 21.30. Tuona iltana klo 21.30 saimme tietää, että tapahtuma alkaakin vasta klo 22. Kello 21 porukka pistettiin ulos nollapromilletoleranssin vuoksi, mutta heidät puhallutettiinkin vasta 21.30 ja päästettiin nollan puhaltaneet sisään vasta klo 22. Esiintymisaikoja jouduttiin lyhentämään rankasti, selittämään asia muille yhtyeille, ja kaiken lisäksi sisäänpääsyä odottava yleisö joutui seisomaan tunnin sateessa turhaan.
Eniten hämmästelyä aiheutti tapahtuman 14 vuoden alaikäraja. Kyseessä on kuitenkin messutapahtuma, jonka pääpainona ovat alaikäiset, ja käsittääkseni ilmaista, nollapromille-rock-iltaa saisi tullakin katsomaan kaikki asiasta kiinnostuneet, olkoon sitten holhoojan seurassa tai ei. Pihalla seisoi kuitenkin jotain n. 13-vuotiaita oikeasti asiasta kiinnostuneita/innostuneita, mutta heitä ei voitu päästää sisään 14 vuoden ikärajaan vedoten. Kysyttäessä järjestävältä taholta mitä vaan järjestelyjen epäkäytännöllisyyksiin liittyvistä asioista vastaus oli "meillä on nämä säädökset". Säädökset ovat hyviä, jos ne palvelisivat edes jotain. Olisi kyllä varmasti tullut onnistuneempi ilta, jos paikalla olevien 15 henkilön lisäksi edes muutama halukas olisi päästetty sisään.
Tulee mieleen viime vuoden Cantarock, josta jäi Nuorisotoimelta muistoksi merkintä pöytäkirjaan, jonka mukaan he olisivat järjestäneet sen itse. Vaikka sen järjestimme me yhdessä NuorisoSEURAN kanssa ja he maksoivat yhden lehtimainoksen.
PS. Pahoittelemme esiintyjiä aikataulumuutosten aiheuttamista sekaantumisista, itselläni oli selvä kuva esiintymisajoista ja järjestyksistä, tosin yhtyeiden kanssa olisi voinut vielä paremminkin keskustella esiintymisistä, mutta asiat eivät menneet alunperinkään aivan suunnitelmien mukaan. Syytän huonosta järjestelystä myös (itseni puolesta siis) lähes täydellistä motivaation puutetta järjestelyjä kohtaan. (-Miika)
27.05.2006 Alppiruusu-festivaali
Päivä oli pitkä. Tai tuntui siltä ainakin. Edellinen päivä meni talkoohommissa bändin ja monien muiden voimin festarialueella. Pystytimme silloin yhdessä kaikki teltat ja aidat sun muut itse lavaa lukuunottamatta. Käsissä, jaloissa ja suussa tuntui lauantaina vahvasti.
Soundcheck meni loistavasti. Lähinnä sekin meni siihen, kun hämmästelimme, kuinka hyvä äänentoisto meillä oli ja kuinka hyvältä se kuulostikaan. Kalleimmat vehkeet tähän mennessä kuitenkin käytössä, olkoon se sitten laatua tai ei. Järjestävä taho järjesti jokaiselle orkesterille backstage-teltan, ja mekin saatiin helvetin hyvää ruokaa ja paljon nesteitä. Ennen keikkaa Miika ja Kimmo ainakin kävivät sisätiloissa laulamassa karaokea moniäänisesti ja mainostamassa tulevaa keikkaa. SuomiPop-radiokanava teki meistä myös haastattelun ja toimittaja vei levyn ohjelmapäällikölle. Olemme hänelle suuren kiitoksen velkaa.
Jännitys oli melkoinen, sillä nyt oli tosi kyseessä. Olimme kuukausia panikoineet kyseistä tapahtumaa, sillä yleisö tulisi olemaan suurin tähän mennessä. Ja esiintymisaikakin oli parhain mahdollinen, lämmittelimme illan viimeistä esiintyjää, Hanoi Rocksia. Olimme suunnitelleet yhdeksän kappaleen setin 45 minuuttiin introineen, mutta Sinä (Mäkisen Miksun lempikappale) jouduttiin jättämään pois Technicolourin venyteltyä omaa esiintymistään melkoisen pitkällä coverilla Rockin' in the Free Worldista. Kaiken lisäksi se oli vielä meidän hitticoveri. Ne paskiaiset. Sori Miksu.
Hanoi Rocks saapui backstagelle, ja pysyimme hyvin housuissamme. Kimmo ja Miika ainakin kävivät kättelemässä Andyn ja Miken, jotkut morjestivat myös Angelaa. Pari sanaakin vaihdettiin, ja Technicolourin lisäksi myös he saivat ilmaisia pitkäsoittojamme, tietenkin siinä toivossa, että joku heistä innostuisi. Roskiin taitavat mennä kuitenkin, mutta ottivat ne ne mukaansa. Lavalle kiivettiin Miken kannustuksen saattelemana: "Yeah hei jätkät, rock like hell ja sillee all right". Ihan punastutti, kun starat ovat noin mukavia. Andy oli ihmeen hiljaa koko ajan, olisi ollut kiva kuulla sen puhetta, sehän on tunnetusti mielenkiintoisen kuuloista.
Lavalle kun päästiin, olisi varmasti noussut kaikilla erektio, jos olisi pystynyt olemaan hieman rennompi. Mutta niinhän aina ensi kertaa käy, eli ei nouse ei, kun jännittää niin pirusti. Soitto meni yllättävän hyvin, laulutkin toimivat, ja melkoisen iso lava osattiin ottaa haltuun kuuleman mukaan hyvin. Miika lähetti lavalta Jesse Huusarille terveisiä ja spiikkasi lähes jokaisen kappaleen "Seuraava kappale kertoo rakkaudesta". Keikan jälkeen kuulimme monelta, että meillä taisi olla enemmän yleisöä kuin Hanoilla. Mene ja tiedä.
Teini-ikäiset tytöt tulivat pyytelemään nimmareita, mikä aiheutti ensimmäiseksi reaktion "oot sie nyt ihan tosissasi?", mutta tottakai me pojat mukisematta söpöille tytöille niitä kirjoiteltiin. Sitten hieman juotiin kaljaa, syötiin lisää, tapeltiin pitkästä aikaa, mutta ei bändiasioista, mentiin kotiin ja fiilisteltiin monta päivää jokainen tahoillamme. Kusi nousi päähän saman tien, että pamahti.
04.02.2006 Alppiruusu, Elimäki (Cantawierre ja Vertico -yhteiskeikka)
Olipas reissu. Päivä alkoi meidän osaltamme tiukalla treenillä, ja kerrankin ainoa vapiseva krapulainen treeneissä olin minä itse, Miika Heijala. Puoleltapäivin kokeiltiin vielä hieman kesken jäänyt setinpuolikas läpi ja kahden jälkeen jo laiteltiin laitteita kasaan Ruusussa. Laitteistoa oli niin maan saatanasti, koska loppujen lopuksi otettiin kummaltakin bändiltä tavaraa mukaan tyylillä "kaikki mitä löytyy, panaan kiinni tai ei". Jotain jätettiin pois, mutta oli niitä ehkä vähän liikaa sitten kiinni. Nyt huomattiin, että muutaman hifistelijän toimesta laitetut ylimääräiset bassokaapit olivat melko tarpeettomia tuollaiseen tilaan.
Soundcheck eli äänentarkistus oli mielenkiintoista hommaa, sillä jopa Verticon pojat itsekään eivät päässeet omien äänivehkeidensä kanssa kaverisuhteeseen. Pitemmän aikaa kummankin bändin jäseniä, mukaanlukien Cantawierre-miksaaja Hapa Mäkinen, pyöri pöydän ympärillä pyörittelemässä nappuloita, enemmän päitään. Saatiin kuitenkin kuulumaan ihan jeesisti. Äänentarkistuksen jälkeen käytiin myöhemmin virittelemään Elmon käyttämää 12-kielistä akustista kitaraa, jolloin huomattiin, että yksi DI-boxi sanoutui irti. Hapa vanhana MacGyverina herätti sen uudestaan henkiin. Hän ei suostunut paljastamaan miten hän sen korjasi, vetosi kait ammattisalaisuuteen. Muistaakseni se meni kuitenkin niin, että hän aukaisi laatikon ja laittoi sen takaisin kiinni, ja siinä se.
Yläkerran backstagella panostettiinkin sitten meidän osalta kerrankin pukeutumiseen. Hiuslakka kärysi ja puvuntakit ja kauluspaidat olivat päällä. Olimme komeita. Anssi Hellstén Verticosta muistutti meitä vanhasta Kummeli-sketsistä, jossa sanottiin "Me panostamme moniääniseen laulantaan ja... hiuslakkaan". Niin se vähän menikin, mutta moniääninen laulanta oli aika vähäistä.
Keikat itsessään meni enemmän kuin loistavasti. Tarkoitus oli äänittää keikat suoraan miksauspöydästä CD:lle, mutta äänitysteknisten ongelmien takia se meni hassusti. Lisäksi osa rummuista oli periaatteessa "sähkörumpuja", mitkä jostain syystä piti häiritsevää ylimääräistä rätinää toisinaan. Mutta ei se menoa haitannut. Riehuimme lavalla kuin viidakon kuninkaat konsanaan, ja itsekin äidyin heiluttelemaan tukkaa useasti. Ensiesitykset kahdesta uudesta kappaleesta menivät nekin loistavasti. Toinen on sanoiltaan basistin, Tonin, käsialaa, kun taas toinen oli Kimmon kolmen vuoden sävellystyö ja yhdessä sanoitettu loistavuus, Pekka On Paskalla. Monitoreista hävisi äänet vähän väliä, mutta eipä sekään menoa haitannut. Mitä nyt Elmo välillä kiroili rankasti mikrofoniin. Verticon päätöskappale oli coveri Pop-musiikkia -laulelmasta, johon Miika ja Elmo kävivät veivaamassa vierailevina laulajina. Oma päätöskappaleemme, encorena vedetty coveri Rockin' In The Free Worldista jyrättiin myös vieraan voimin, kun Antti Seppälä Verticosta kiipesi lavalle soittelemaan.
Tähän myös maininta valoista. Savukonetta kerran aikaisemmin heilutellut Mika "Miksu" Mäkinen räpelteli Alppiruusun suhteellisen kivoja valovehkeitä menestyksekkäästi ja sai uskomattomia efektejä aikaan keikoilla. Koko illan jaksoi siinä lähes istua, ja vaikka välillä joku taisi sanoa, että "voit pitää kyllä tauonkin, ei sun tarvi siinä kököttää", niin Mika hullun kiilto silmissä ja kädet tiukasti valo-ohjaimissa vastasi: "En mä. Tää on niin kivaa". Hän selvästi nautti työstään.
Keikan jälkeen Verticon pojat tekivät jalon eleen ja Antti Seppälän puheen saattelemana antoivat oman osansa keikkapalkastaan meille, koska pitävät meitä tulevaisuuden bändinä ja itseään vanhoina pieruina, joiden tulevaisuus on jo eletty. Kunhan puhuivat paskaa. Nehän ne oikeasti osaavat soittaa, emmekä me. Mutta jalo ja hieno ele, josta suuri kiitos koko yhtyeelle, Marko Rantalalle, Antti Seppälälle, Terho Happoselle ja Anssi Hellsténille.
Erittäin suuri kiitos kuului myös kaikille niille nais- ja miesihmisille, jotka tulivat lippuja myymään. Te, kuten kaikki muutkin, autatte osaltanne meitä kulkemaan tällä alalla eteenpäin asteittain.
Hyviä muistoja jäi, maanantaina vasta menin suihkuun.
29.09.2006 Nuorisomessut, Koria
Päivä alkoi Miikan osalta työn puolesta messulavoja sun muita kasaillessa. Sillä aikaa Kimmo puuhaili roudauksissa ja DiscoShowMakersien äänentoiston kanssa. Odotimme kovasti, että tästä keikasta ei hyvää seuraisi, eikä niin sitten pahemmin seurannutkaan.
Alkuillasta alkoi jonkinlainen stressi iskemään päälle. Tuleeko tänne ketään? Ja jos tulee, niin pysyvätkö he täällä? Asia kun meni niin, että Elimäen Nuorisotoimi oli järjestäjänä ja tehtävää kuitenkin vieriteltiin meidän kontollemme, ilman palkkaa, jotta voisivat itse ottaa kunnian tapahtumasta. Asiasta kysyttäessä eräs paikallaolleen bändin jäsen sai vastaukseksi "ei myö tiietä, Kimmohan se tätä on puuhaillut". Totuus tulikin sitten siinä. Julisteet olisi meidän pitänyt rock-illalle tehdä itse, eikä varsinaiseen messuesitteeseen tullut mainintaakaan. Kiireisiin he vetosivat, niin mekin. Meidän täytyi hommata paikalle muitakin esiintyjiä (sopiihan se luonnollisesti). Meidän piti varmaan vielä vastatakin tapahtuman kulusta.
Alunperin oli puhe, että tapahtuma alkaisi klo 21. Siinä olisi kolme tuntia aikaa, joten suunnittelimme ajankäytön kolmelle kokoonpanolle. Tosin kokoonpanoja olikin loppujen lopuksi neljä, mutta esiintymis-/roudausajat antoivat myöten. No, myöhemmin tulikin hyvissä ajoin kuitenkin tietoon, että tapahtuma alkaakin 21.30. Tuona iltana klo 21.30 saimme tietää, että tapahtuma alkaakin vasta klo 22. Kello 21 porukka pistettiin ulos nollapromilletoleranssin vuoksi, mutta heidät puhallutettiinkin vasta 21.30 ja päästettiin nollan puhaltaneet sisään vasta klo 22. Esiintymisaikoja jouduttiin lyhentämään rankasti, selittämään asia muille yhtyeille, ja kaiken lisäksi sisäänpääsyä odottava yleisö joutui seisomaan tunnin sateessa turhaan.
Eniten hämmästelyä aiheutti tapahtuman 14 vuoden alaikäraja. Kyseessä on kuitenkin messutapahtuma, jonka pääpainona ovat alaikäiset, ja käsittääkseni ilmaista, nollapromille-rock-iltaa saisi tullakin katsomaan kaikki asiasta kiinnostuneet, olkoon sitten holhoojan seurassa tai ei. Pihalla seisoi kuitenkin jotain n. 13-vuotiaita oikeasti asiasta kiinnostuneita/innostuneita, mutta heitä ei voitu päästää sisään 14 vuoden ikärajaan vedoten. Kysyttäessä järjestävältä taholta mitä vaan järjestelyjen epäkäytännöllisyyksiin liittyvistä asioista vastaus oli "meillä on nämä säädökset". Säädökset ovat hyviä, jos ne palvelisivat edes jotain. Olisi kyllä varmasti tullut onnistuneempi ilta, jos paikalla olevien 15 henkilön lisäksi edes muutama halukas olisi päästetty sisään.
Tulee mieleen viime vuoden Cantarock, josta jäi Nuorisotoimelta muistoksi merkintä pöytäkirjaan, jonka mukaan he olisivat järjestäneet sen itse. Vaikka sen järjestimme me yhdessä NuorisoSEURAN kanssa ja he maksoivat yhden lehtimainoksen.
PS. Pahoittelemme esiintyjiä aikataulumuutosten aiheuttamista sekaantumisista, itselläni oli selvä kuva esiintymisajoista ja järjestyksistä, tosin yhtyeiden kanssa olisi voinut vielä paremminkin keskustella esiintymisistä, mutta asiat eivät menneet alunperinkään aivan suunnitelmien mukaan. Syytän huonosta järjestelystä myös (itseni puolesta siis) lähes täydellistä motivaation puutetta järjestelyjä kohtaan. (-Miika)
27.05.2006 Alppiruusu-festivaali
Päivä oli pitkä. Tai tuntui siltä ainakin. Edellinen päivä meni talkoohommissa bändin ja monien muiden voimin festarialueella. Pystytimme silloin yhdessä kaikki teltat ja aidat sun muut itse lavaa lukuunottamatta. Käsissä, jaloissa ja suussa tuntui lauantaina vahvasti.
Soundcheck meni loistavasti. Lähinnä sekin meni siihen, kun hämmästelimme, kuinka hyvä äänentoisto meillä oli ja kuinka hyvältä se kuulostikaan. Kalleimmat vehkeet tähän mennessä kuitenkin käytössä, olkoon se sitten laatua tai ei. Järjestävä taho järjesti jokaiselle orkesterille backstage-teltan, ja mekin saatiin helvetin hyvää ruokaa ja paljon nesteitä. Ennen keikkaa Miika ja Kimmo ainakin kävivät sisätiloissa laulamassa karaokea moniäänisesti ja mainostamassa tulevaa keikkaa. SuomiPop-radiokanava teki meistä myös haastattelun ja toimittaja vei levyn ohjelmapäällikölle. Olemme hänelle suuren kiitoksen velkaa.
Jännitys oli melkoinen, sillä nyt oli tosi kyseessä. Olimme kuukausia panikoineet kyseistä tapahtumaa, sillä yleisö tulisi olemaan suurin tähän mennessä. Ja esiintymisaikakin oli parhain mahdollinen, lämmittelimme illan viimeistä esiintyjää, Hanoi Rocksia. Olimme suunnitelleet yhdeksän kappaleen setin 45 minuuttiin introineen, mutta Sinä (Mäkisen Miksun lempikappale) jouduttiin jättämään pois Technicolourin venyteltyä omaa esiintymistään melkoisen pitkällä coverilla Rockin' in the Free Worldista. Kaiken lisäksi se oli vielä meidän hitticoveri. Ne paskiaiset. Sori Miksu.
Hanoi Rocks saapui backstagelle, ja pysyimme hyvin housuissamme. Kimmo ja Miika ainakin kävivät kättelemässä Andyn ja Miken, jotkut morjestivat myös Angelaa. Pari sanaakin vaihdettiin, ja Technicolourin lisäksi myös he saivat ilmaisia pitkäsoittojamme, tietenkin siinä toivossa, että joku heistä innostuisi. Roskiin taitavat mennä kuitenkin, mutta ottivat ne ne mukaansa. Lavalle kiivettiin Miken kannustuksen saattelemana: "Yeah hei jätkät, rock like hell ja sillee all right". Ihan punastutti, kun starat ovat noin mukavia. Andy oli ihmeen hiljaa koko ajan, olisi ollut kiva kuulla sen puhetta, sehän on tunnetusti mielenkiintoisen kuuloista.
Lavalle kun päästiin, olisi varmasti noussut kaikilla erektio, jos olisi pystynyt olemaan hieman rennompi. Mutta niinhän aina ensi kertaa käy, eli ei nouse ei, kun jännittää niin pirusti. Soitto meni yllättävän hyvin, laulutkin toimivat, ja melkoisen iso lava osattiin ottaa haltuun kuuleman mukaan hyvin. Miika lähetti lavalta Jesse Huusarille terveisiä ja spiikkasi lähes jokaisen kappaleen "Seuraava kappale kertoo rakkaudesta". Keikan jälkeen kuulimme monelta, että meillä taisi olla enemmän yleisöä kuin Hanoilla. Mene ja tiedä.
Teini-ikäiset tytöt tulivat pyytelemään nimmareita, mikä aiheutti ensimmäiseksi reaktion "oot sie nyt ihan tosissasi?", mutta tottakai me pojat mukisematta söpöille tytöille niitä kirjoiteltiin. Sitten hieman juotiin kaljaa, syötiin lisää, tapeltiin pitkästä aikaa, mutta ei bändiasioista, mentiin kotiin ja fiilisteltiin monta päivää jokainen tahoillamme. Kusi nousi päähän saman tien, että pamahti.
04.02.2006 Alppiruusu, Elimäki (Cantawierre ja Vertico -yhteiskeikka)
Olipas reissu. Päivä alkoi meidän osaltamme tiukalla treenillä, ja kerrankin ainoa vapiseva krapulainen treeneissä olin minä itse, Miika Heijala. Puoleltapäivin kokeiltiin vielä hieman kesken jäänyt setinpuolikas läpi ja kahden jälkeen jo laiteltiin laitteita kasaan Ruusussa. Laitteistoa oli niin maan saatanasti, koska loppujen lopuksi otettiin kummaltakin bändiltä tavaraa mukaan tyylillä "kaikki mitä löytyy, panaan kiinni tai ei". Jotain jätettiin pois, mutta oli niitä ehkä vähän liikaa sitten kiinni. Nyt huomattiin, että muutaman hifistelijän toimesta laitetut ylimääräiset bassokaapit olivat melko tarpeettomia tuollaiseen tilaan.
Soundcheck eli äänentarkistus oli mielenkiintoista hommaa, sillä jopa Verticon pojat itsekään eivät päässeet omien äänivehkeidensä kanssa kaverisuhteeseen. Pitemmän aikaa kummankin bändin jäseniä, mukaanlukien Cantawierre-miksaaja Hapa Mäkinen, pyöri pöydän ympärillä pyörittelemässä nappuloita, enemmän päitään. Saatiin kuitenkin kuulumaan ihan jeesisti. Äänentarkistuksen jälkeen käytiin myöhemmin virittelemään Elmon käyttämää 12-kielistä akustista kitaraa, jolloin huomattiin, että yksi DI-boxi sanoutui irti. Hapa vanhana MacGyverina herätti sen uudestaan henkiin. Hän ei suostunut paljastamaan miten hän sen korjasi, vetosi kait ammattisalaisuuteen. Muistaakseni se meni kuitenkin niin, että hän aukaisi laatikon ja laittoi sen takaisin kiinni, ja siinä se.
Yläkerran backstagella panostettiinkin sitten meidän osalta kerrankin pukeutumiseen. Hiuslakka kärysi ja puvuntakit ja kauluspaidat olivat päällä. Olimme komeita. Anssi Hellstén Verticosta muistutti meitä vanhasta Kummeli-sketsistä, jossa sanottiin "Me panostamme moniääniseen laulantaan ja... hiuslakkaan". Niin se vähän menikin, mutta moniääninen laulanta oli aika vähäistä.
Keikat itsessään meni enemmän kuin loistavasti. Tarkoitus oli äänittää keikat suoraan miksauspöydästä CD:lle, mutta äänitysteknisten ongelmien takia se meni hassusti. Lisäksi osa rummuista oli periaatteessa "sähkörumpuja", mitkä jostain syystä piti häiritsevää ylimääräistä rätinää toisinaan. Mutta ei se menoa haitannut. Riehuimme lavalla kuin viidakon kuninkaat konsanaan, ja itsekin äidyin heiluttelemaan tukkaa useasti. Ensiesitykset kahdesta uudesta kappaleesta menivät nekin loistavasti. Toinen on sanoiltaan basistin, Tonin, käsialaa, kun taas toinen oli Kimmon kolmen vuoden sävellystyö ja yhdessä sanoitettu loistavuus, Pekka On Paskalla. Monitoreista hävisi äänet vähän väliä, mutta eipä sekään menoa haitannut. Mitä nyt Elmo välillä kiroili rankasti mikrofoniin. Verticon päätöskappale oli coveri Pop-musiikkia -laulelmasta, johon Miika ja Elmo kävivät veivaamassa vierailevina laulajina. Oma päätöskappaleemme, encorena vedetty coveri Rockin' In The Free Worldista jyrättiin myös vieraan voimin, kun Antti Seppälä Verticosta kiipesi lavalle soittelemaan.
Tähän myös maininta valoista. Savukonetta kerran aikaisemmin heilutellut Mika "Miksu" Mäkinen räpelteli Alppiruusun suhteellisen kivoja valovehkeitä menestyksekkäästi ja sai uskomattomia efektejä aikaan keikoilla. Koko illan jaksoi siinä lähes istua, ja vaikka välillä joku taisi sanoa, että "voit pitää kyllä tauonkin, ei sun tarvi siinä kököttää", niin Mika hullun kiilto silmissä ja kädet tiukasti valo-ohjaimissa vastasi: "En mä. Tää on niin kivaa". Hän selvästi nautti työstään.
Keikan jälkeen Verticon pojat tekivät jalon eleen ja Antti Seppälän puheen saattelemana antoivat oman osansa keikkapalkastaan meille, koska pitävät meitä tulevaisuuden bändinä ja itseään vanhoina pieruina, joiden tulevaisuus on jo eletty. Kunhan puhuivat paskaa. Nehän ne oikeasti osaavat soittaa, emmekä me. Mutta jalo ja hieno ele, josta suuri kiitos koko yhtyeelle, Marko Rantalalle, Antti Seppälälle, Terho Happoselle ja Anssi Hellsténille.
Erittäin suuri kiitos kuului myös kaikille niille nais- ja miesihmisille, jotka tulivat lippuja myymään. Te, kuten kaikki muutkin, autatte osaltanne meitä kulkemaan tällä alalla eteenpäin asteittain.
Hyviä muistoja jäi, maanantaina vasta menin suihkuun.